Mitä tää elämä oikein on?? Helvetillistä ahdistusta omista läskeistä, selkäkipuja, hengästymistä ja rytmihäiriöitä. En pysty laihduttamaan, ei ole tahtoa kieltäytyä herkuista vaikka kuinka ajattelen joka ainut aamu. Edessä on sitten laihdutusleikkaus mitä ilmeisemmin. Prosessi on polkaistu käyntiin, lähete sairaalaan on tehty. Henkisesti olen yrittänyt sopeutua ajatukseen ja hetkittäin tunnen jopa vahvoja tilanteita asiaa pohtiessani.

Oon kulkenu bussilla parina päivänä ja oon ihan kauhuissani kun oikeesti oon niin läski että vien puolentoista penkin paikan kun istun. Hävettää oikein kun kukaan ei voi istua mun viereen paitsi ihan pakon edessä, viimeisessä hädässä. Tunne on just ihan sama kuin silloin aikoinaan alaluokilla pesäpallopelin joukkueisiin jaossa. Minä köntys olin aina se viimeinen joka huudettiin joukkueeseen, kaikista surkein. Ne sitten oli tuskaisia päiviä.. Fillariakin yritin tässä kokeilla mutta enhän mä sillä voinu mennä ku kumit oli niin tussut että vanne osui maahan, no ehkä se olikin niin parempi ettei naapuruston tarvinnu partaansa hekotella tämän läskin viilettäessä ohitse.

No siitä laihdutusleikkauksesta, oikeesti oon kiinnostunu siitä kun oon huomannu erään tuttavani onnistuneet tulokset vastaavassa leikkauksessa. Herranjestas kuinka kauniiksi hän on muuttunut! Eikä hänellä ole ollut mitään sivuvaikutuksia, kaikkin on mennyt tosi hyvin. Itse hieman pelkään operaatiota mutta eiköhän se tästä helpota ja voihan se olla niinkin ettei lääkäri edes suostu minua leikkaamaan kun mulla on niin noita kaikkia fyysisiä sairauksia. No tällaista tällä kertaa............