Tuhtimo laihana

Tasan sata :)

2012-11-22T19:46:01+02:00

Aamupaino tänään..
Kyllähän tää menee hitaasti, mutta varmasti alaspäin. Oon nyt sen 40 kiloa laihtunu ja se on paljon. Just viime viikonloppuna otettiin valokuvia enkä oikeesti meinannut tunnistaa itseäni kasvoista, kun ovat niin kovin kaventuneet..
Mutta kaikki roikkuu, kädet, tissit, maha. Onneks on tää vakiparisuhde, sillä en kyl kenenkään vieraan kanssa vällyihin lähtis seikkailemaan..

Lihavuusleikkaus tehtynä

2012-08-26T22:06:01+03:00

Onhan se ollut jo ajat sitten tehtynä eli viime vuonna joulukuussa ja painoakin on tippunut 35 kg. Aikas mainio määrä, mutten suinkaan ole tyytyväinen.
alkuun se tietysti tippui sellaisella vauhdilla , ettei mitään rajaa, mutta viimeiset pari kuukautta on junnannut paikoillaan. Ei tämä ole mikään hokkuspokkus taikatemppu, jolla laihtuu laihaksi ilman työtä. Itse ainakin joudun edelleen laihduttamaan, kuten ennekin, sillä pystyn syömään kuitenkin aika isoja annoksia, vaikka luulin, että annokset ovat vain hyvin pikkuisia. Eiväthän ne annokset tietenkään ole mitään sellaisia suursyömärin annoksia kuin ennen, mutta kuitenkin saa katsoa, mitä suuhunsa laittaa.
Itselläni on edelleen ongelmana se, että ramppaan iltaisin jääkaapilla tutkimassa mitä sieltä löytyy. Se on kyllä sellainen tapa, että antaisin mitä vaan, jos pääsisin siitä eroon. Syön siis edelleen usein, mutta pienempiä määriä.
Saahan nähdä, onko tää leikkauksen teho jo kokonaan saavutettu, vai laihdunko vielä?
Minussa herää ristiriitaisia tunteita, kun vertaisryhmässä, jossa olen, toitotetaan kaiken aikaa, että pitisi oppia syömään oikein ja lopettaa laihduttaminen. En minä voi lopettaa laihduttamista, koska muuten homma repeää taas käsistä. Lihon niin hemmetin nopeasti!
Pitäis tätäkin yrittää päivitellä jossakin vaiheessa...

Tutkimuksia on tehty

2011-03-27T19:17:01+03:00

Huomasin, että olen unohtanut kokonaan tämän blogini! Oon vaan ollu ja menny aika nautinnolla eteenpäin. Olen iloinen, kun olen saanut taas liikunnan sykkeestä kiinni ja minusta on tullut uimahallin vakiasiakas. Paino ei silti laske, muttei oikeasti onneksi nousekaan. Lihavuusleikkaukseen meno lähestyy pikku hiljaa. Minulle ollaan tehty jo verikokeita, gastroskopia ja kutsuja muihin tutkimuksiin on tullut. Vatsan alueen ultraäänitutkimus tehdään kesäkuussa, joten syksyllä varmaankin pääsen itse operaatioon.

Olen huomannut tuolla laihdutusleikkausfoorumilla, että jotkut tuskailevat kuinka hitaasti pääsee leikkaukseen, mutta ainakin itselleni se on ihan hyvä asia. Minulla on reilusti aikaa miettiä tämä juttu loppuun saakka. Onhan tässä kyseessä loppuelämään vaikuttava juttu. Olen saanut lisää uskoa leikkauksen hyödyllisyyteen lukemalla foorumia.

Ensi viikolla on vuorossa sydänfilmi ja sydämen ultraääni. Minua tutkitaan näissä hieman tarkemmin, koska sydänpuolella on ollut aiemmin ongelmaa. Kyllähän sekin tietysti hälventää ylimääräisiä pelkoja, kun on hyvin tutkittu.

Kutsu saapui

2010-11-17T15:35:01+02:00

Tosi jännä tunne kun sairaalasta saapui kutsu sisätautilääkärin vastaanotolle ja hurja nippu laboratoriokokeita ennen sitä. Tavallaan se on hienoa että näin nopeasti hommat käynnistyi mutta toisaalta ihan sairaan pelottavaa! Oon edelleen epävarma uskallanko toimenpiteeseen. Kyseessähän on siis lihavuusleikkaus eikä mikään laihdutusleikkaus ja sekin valkeni itselleni ihan tässä joku aika sitten. No tässä tilanteessa mennään eikä tämä päivittelemällä miksikään muutu.. Läskit ei vaan sula vaikka kuinka haluaisin.

Kohti laihdutusleikkausta

2010-11-03T20:27:01+02:00

Mitä tää elämä oikein on?? Helvetillistä ahdistusta omista läskeistä, selkäkipuja, hengästymistä ja rytmihäiriöitä. En pysty laihduttamaan, ei ole tahtoa kieltäytyä herkuista vaikka kuinka ajattelen joka ainut aamu. Edessä on sitten laihdutusleikkaus mitä ilmeisemmin. Prosessi on polkaistu käyntiin, lähete sairaalaan on tehty. Henkisesti olen yrittänyt sopeutua ajatukseen ja hetkittäin tunnen jopa vahvoja tilanteita asiaa pohtiessani.

Oon kulkenu bussilla parina päivänä ja oon ihan kauhuissani kun oikeesti oon niin läski että vien puolentoista penkin paikan kun istun. Hävettää oikein kun kukaan ei voi istua mun viereen paitsi ihan pakon edessä, viimeisessä hädässä. Tunne on just ihan sama kuin silloin aikoinaan alaluokilla pesäpallopelin joukkueisiin jaossa. Minä köntys olin aina se viimeinen joka huudettiin joukkueeseen, kaikista surkein. Ne sitten oli tuskaisia päiviä.. Fillariakin yritin tässä kokeilla mutta enhän mä sillä voinu mennä ku kumit oli niin tussut että vanne osui maahan, no ehkä se olikin niin parempi ettei naapuruston tarvinnu partaansa hekotella tämän läskin viilettäessä ohitse.

No siitä laihdutusleikkauksesta, oikeesti oon kiinnostunu siitä kun oon huomannu erään tuttavani onnistuneet tulokset vastaavassa leikkauksessa. Herranjestas kuinka kauniiksi hän on muuttunut! Eikä hänellä ole ollut mitään sivuvaikutuksia, kaikkin on mennyt tosi hyvin. Itse hieman pelkään operaatiota mutta eiköhän se tästä helpota ja voihan se olla niinkin ettei lääkäri edes suostu minua leikkaamaan kun mulla on niin noita kaikkia fyysisiä sairauksia. No tällaista tällä kertaa............

Mitä oikein haluan elämältäni??

2010-07-25T22:19:01+03:00

Kevät oli oikeastaan aika hurja. Välillä tuntui ettei se ollut ollenkaan minun hallinnassa eikä kyl todella tainnutkaan olla. Töissä oli sen luokan paineet että en muista aiemmin olleen ja yksityiselämässä samoin. Koko hemmetin kesä on mennyt keväästä toipuessa ja arvata saattaa kuinka minä yritän selvitä järjissäni.. syömällä tietenkin.

Mä oikeasti varmaan tapan itseni tähän mättämiseen. Ei minulla ole mitään tolkkua ruokailun suhteen-ei mitään. Olen alkanut inhota ulkomuotoani niin että mieheni jo kyynel silmäkulmassa sanoi minulle että hän oikeasti rakastaa minua vaikka olisin kuinka lihava. Mutta minä en pidä itsestäni ja sen myös sanoin hänelle.

Kaivoin vanhat nutriletit kaapista- sieltä löytyi neljä vajaata pahvilaatikkoa.Ajatteli keventää niillä ruokavaliotani mutta en kovinkaan toiveikas ole. Taidan olla hieman masentunut näiden läskieni sisällä. En minä halua olla tällainen.

Haluan olla hoikempi, en mikään tikkulaiha mutta sellainen ettei maha roiku pimpsan edessä ja tissit kasva selässä. Minua harmittaa kun polvet ja selkä on tulleet kipeiksi. Joka ainut aamu oon niin kankea etten meinaa sängystä päästä ylös. Ja minua ottaa aivoon kun yritin poimia mustikoita enkä pystynyt kyykkimään. Lihavuudesta on tullut todellinen ongelma. Epätoivo kolkuttelee takaraivossa......

parempi mieli

2010-02-23T20:41:01+02:00

Vaaka oli armoton, +1.4 kg kahdessa viikossa. Ja harmitti niin vietävästi mutta kuitenkin loppujen lopuksi olin jotenkin helpottunut ja huojentunut että sain mentyä sinne. Yleensä tässä vaiheessa on ollut eka lopettamisen mahdollisuus.. Nyt ikäänkuin tilanne on nollattu ja voin keskittyä seuraavaan viikkoon. Iltasyöminenkin on mennyt ihan kivasti tänään, ei mitään ylilyöntejä. Ens viikolla on lomaa ja sitä kyllä odottelen..

Vihaan ja ärsyynnyn

2010-02-22T20:57:01+02:00

itselleni!

Mä voin siis vihata tätä syöpöttelyä, siis vain syön ja syön ja syön, päivästä toiseen. Kaks viikkoa on mennyt överiksi ja sen todella tuntee olossaan. Kamalan turvonnut olo, ähky... Mikä hemmetti minuun menee kun näitä kausia tulee? Olen kuin juoppo mutta olenkin syöppö. Siis tuurisyöppö. Huomenna sit paikkareiden punnitus ja varmaan kaikki pois tippuneet on tullu takaisin.. Mistäköhän sitä taas löytäis motivaatiota.

Sit oon miettiny sitä laihdutusleikkasusta, tuntuu että nyt joka tuutista tulee tietoa niistä. Mutta olenko valmis loppuelämän syömään linnunpojan kokoisia annoksia... en minä tiedä! Toisaalta joo, mut sit se nautiskelija syöppö takoo takaraivoon, ettei ikinä... Kuka sen oikein tietäis??

Ensimmäinen tähti

2010-02-10T14:12:01+02:00

Olihan se mukavaa saada eka tähti paikkareissa. Sen saa kolmesta kilosta. Tuli ihan oikeasti hyvä mieli siinä vaakalla :) Vaikka alkuahan tämä vasta on, sais vaan itsensä inspiroitua kunnolla ja vältettyä sudenkuopat matkalla. Ahmimiskohtaukset on jotenkin niin pahoja, kaikkea menee aivan liikaa..

Työkaverit tsemppaa

2010-01-27T15:05:01+02:00

Ainakin jollakin tasoalla eli nyt oon julkaissut käväni painonvartijoissa. Toisaalta se helpottaa kielt'ytymistä mutta pientä vinoilua pisteiden syömisestä. Onneks tuntee tän sakin niin hyvin, että hyvällä ne on heitetty..

Olin sitte viime viikolla tiputtanu 1,3 ja yhteensä 2,4. Tosi kiva fiilis mutta oikeesti, tajuttoman hitaasti se meinaa tippua verrattuna siihen mitä takavuosien tiputukset olivat. Mä kuitenkin oon ilmoinen siitä, että tippuu!! Ja mulla on se ystävä mukana tsemppaamassa.

Kotonakin on menny kivasti lasten kanssa (omien) ja poika alkaa päästä yli erostaan. Pari Doorista oli jo kyläilemässä eli viikonloppuna- kavereita vaan- tietty..